Kreivin Isännöinnin tiimi kasvaa 4. syyskuuta 2023, kun Theressa Nilsson aloittaa kiinteistösihteerinä. Tehtävä on hänelle ennestään tuttu, sillä hän on toiminut aiemminkin vastaavissa tehtävissä. Sihteerikoulutuksen lisäksi Theressalla on isännöitsijän tutkinto ja kokemus kymmenen vuoden yrittäjyydestä.
Kreivin Isännöinnissä Theressa vastaa muun muassa asiakaspalvelusta, vastikkeiden valvonnasta, laskutuksesta sekä palvelupyyntöjen välittämisestä isännöitsijälle ja huoltohenkilöille. Hän odottaa innoissaan työn tuomia haasteita.
”Kreivin Isännöinti on kasvava yritys ja siksi koen, että tämä on hieno mahdollisuus. Pidän itsenäisestä työskentelystä ja odotan, että saan tehtävässä uutena tuoda oman osaamiseni ja näkemykseni asiakaspalveluun ja isännöitsijöiden työn tukemiseksi. Arvostan myös joustavaa, nykyaikaista työnantajaa, joka mahdollistaa etänä työskentelyn”, Theressa Nilsson kertoo.
”Olen iloinen saadessamme Theressan tiimiimme vahvistukseksi. Hänen avullaan pystymme olemaan entistä palvelevampi, aloitteellisempi ja osaavampi. Uskon, että meille on kasvavana yrityksenä hyötyä hänen aiemmasta kokemuksestaan pienistä ja isommista toimistoista. Pienehkö tiimimme kaipaa myös vahvaa kykyä ja halua itsenäiseen työskentelyyn, mitä Theressalta löytyy”, toteaa Thomas Hacklin, Kreivin Isännöinnin perustaja ja omistaja.
Theressa asuu tyttärensä kanssa Kaarinassa. Hän rentoutuu juoksemalla pitkiä lenkkejä säässä kuin säässä ja viettämällä aikaa tyttärensä, avopuolisonsa ja ystäviensä kanssa. Hän viihtyy myös kotona ja nauttii sisustamisesta, äänikirjojen kuuntelusta ja meditoinnista.